Ihanan lämmintä ulkona ! Ollut itseasiassa jo monta päivää ! Auringosta on tullut nautittua pihatöiden lomassa.

Neuleisiin ja siihen neuleblaahan, joka tuossa viimeksi vielä vaivasi....

Sain kuin sainkin toisen pitsisukan valmiiksi ! Enää puuttuu päättelyt ja toimitus uudelle omistajalle. Yritän ottaa koko parista vielä kuvan, kunhan saan pääteltyä viimeiset langanpätkät. Viikonloppuna kävin ostamassa mittanauhan ja uuden virkkuukoukun, koska edellisen onnistuin mystisesti kadottamaan. Todennäköisesti on pudonnut jonnekin matkan varrelle neulekassistani, kun olen sieltä neuletta nostanut. Onneksi ei ollut kallis investointi kuitenkaan! :)

Aloitin jo myös uutta projektia. Päätin tehdä tuosta Supersockesta itselleni ns. kevyet yösukat. Minun jalkojani palelee aina huonon ääreisverenkierron takia, joten kesälläkin saa nukkua sukat jalassa. Minulla on myös superihanat äidin tekemät villasukat, joihin on laitettu fleecevuori vielä lämmikkeeksi ! Ne ovat olleet hurjan kovassa käytössä ja ajattelinkin että ennenkuin menevät rikki tai joutuu parsimaan niin teen kevyet versiot rinnalle.

Alku menikin ihan putkeen. Valitsin malliksi Villasukan blogista löytämäni Lace Socks- mallin. Tosin tuo Supersocke lanka on auttamatta liian ohutta ja neuleesta tulee väkisin reikäisen näköistä vaikka kuinka tiukkaa yrittää neuloa. Ei selkeästi ollut minun lankaani, mutta tottahan nuo omat sukkani valmiiksi teen, varsinkin kun malli on ihana ja omaan käyttöön tulevissa tuo ulkonäkö ei välttämättä ole niin tarkalla. Eri juttu on sitten muille menevät neuleet ! Seuraavan kerran käytän paksumpaa lankaa. Tuollainen tosi ohut lanka on lisäksi puudutavaa neulottavaa kun tuntuu ettei työ edisty vaikka kuinka neuloo. Tuo Lace Socks-ohje on ihanan helppo ja taas pystyy neulomaan ja keskittymään myös telkkarin katsomiseen samaan aikaan ! :)

Laitan kuvia tuosta aloitetusta projektista kunhan kamera palaa kotiin ! Nyt pihalle aurinkoon ja muurinpohjalettujen paistoon ! Illalla on ohjelmassa vielä ruoantekoa grillissä ja sunnuntaisauna. Huomenna sitten pitäisikin taas olla lähdössä pirteänä töihin !

Ai niin, jos joku lukija tietää, mistä saa sukan pingottimia niin vinkatkaa minulle ihmeessä ! Yhden saksalaisen sivuston löysinkin jo, ajattelin vain, että onko niitä myynnissä muillakin ?

Aurinkoista sunnuntaita kaikille ! :)